Tahmea valkosipulitofu ja maapähkinävoikastike

Noniin, tässä nopea resepti, joka käy hyvin kun sinulla on jääkaapissa marinoitua kaalisalaattia leftoverina (aina kannattaa olla kaapissa marinoitua kaalisalaattia, se säilyy hyvin ja käy monien ruokien kanssa). Täällä esimerkiksi ohje Kaalisalaatti

Olen jo pitkään haaveillut tällaisesta kombosta, jossa olisi karamellisoitua tofua ja rasvaista, täyteläistä kastiketta raikkaan salaatin kaverina. Suikaloin kuloon vielä reilusti raakaa porkkanaa, kesäkurpitsaa ja kevätsipulia tuomaan raikkautta. Koko homman kruunaa rouhitut saksanpähkinät ja tuore lime, jota voit puristaa koko komeuden päälle ennen tarjoilua. Nam nam!

Tahmea valkosipulitofu

2 annosta

Valmistusaika 20 minuuttia

Ainekset

250 g maustamatonta kiinteää tofua kuutioituna

2 rkl kookosöljyä

2 tl valkosipulitahnaa

2 tl juoksevaa luomu hunajaa

Lisää kookosöljy kuumalle pannulle (ei täysillä) lisää joukkoon tofukuutiot, hunaja ja valkosipuli. Sekoita keskenään. Paista tofuja välillä käännellen noin 10-15 minuuttia niin, että ne ruskistuvat ja saavat ihanan karamellisoidun pinnan. Nauti maapähkinävoikastikkeen ja kaalisalaatin kanssa.

Maapähkinävoikastike

2 annosta

Valmistusaika 5 minuuttia

Ainekset

2 rkl pehmeää maapähkinävoita (lämmitä hetki mikrossa, jos liian jämäkkää)

1-2 rkl soijakastiketta

2 tl chilikastiketta

(3 rkl vettä)

2 rkl extra neitsyt oliiviöljyä

puolikkaan appelsiinin mehu

1 tl omenaviinietikkaa

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset kulhossa voimakkaasti sekaisin. Lisää vettä 1 rkl kerrallaan että saat sopivat koostumuksen kastikkeeseen. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa. (Huom. soijakastike on hyvin suolaista, jonka vuoksi reseptissä ei ole käytetty suolaa!) Tarjoa tahmean valkosipulitofun kanssa!

Lotta

 

Taivaasta tippuneet proteiinipallot – kun raakasuklaa, banaani ja maapähkinävoi kohtaavat

Nämä suklaapallerot on ihan huisin hyviä. Siis ihania pieniä herkkupalleroita. Suklaisia, makeita, pehmeitä, terveellisiä ja koukuttavia. Täydellistä ainakin meikäläisen makuun.

Raakapallerot on vielä suhteellisen helppoja tehdä. Massa sileäksi ja pyörittely. (Ota lapset mukaan!) Ja sitten kuorrutuksessa pyörittely. Valmis! Ei siis vaikeaa. Mutta sauvasekoittimen pitää olla tehokas. Muuten se ei jaksa survia massaa, vaan ylikuumenee ja rikkoutuu. Satsaa siis hyvään sauvikseen. Sillä pärjää pitkälle!

RESEPTI

Valmistusaika 15 min + jähmettyminen 15 min

Ainekset

1,5 kypsää banaania

3 rkl chiasiemeniä

3 rkl raakakaakaojauhetta

3 rkl vettä

2 rkl maapähkinävoita

8 tuoretaatelia kivet poistettuna

3 rkl suomalaista luomuhunajaa

ripaus suolaa

2 rkl riisi-tai hamppuroteiinijauhetta

0,5 tl kanelia

3 rkl kaurahiutaleita

4 rkl sulaa kookosöljyä

Kuorrutus

1 rkl raakakaakaojauhetta

ripaus kanelia

ripaus kardemummaa

Hyvinvointivalmennus

Tekovaiheet

Laita kaikki palleroihin tulevat ainekset kulhoon. Muista poistaa taateleista kivet ja sulattaa kookosöljy vesihauteessa. Sekoita sauvasekoittimella tai tehokkaalla blenderillä sileäksi massaksi.

Laita herkkumassa jääkaappiin jähmettymään ennen pyörittelyä. Anna jähmettyä ainakin 15 minuuttia jääkaapissa. Pyörittele palloiksi.

Laita kuorrutuksen ainekset laakealle vadille/lautaselle ja pyörittele pallerot seoksessa. Tarjoa heti. Säilytä jääkaapissa suljetussa rasiassa.

Vinkki! Ota mukaan töihin ja tarjoa työkavereille kahvitauolla. 🙂

Lotta

Hyvinvointivalmennus

Kun herkkuhimo yllättää, tee täytettyjä taateleita!

Välillä elämässä tulee eteen tilanteita, kun herkkuhimo nappaa niskalenkin, emmekä pääse otteesta ennen kuin olemme kastaneet kielemme johonkin ihanan makeaan namipalaan. Tiedän tunteen. Itse en enää syö karkkia. Koska siitä tulee aina paha olo ja hampaisiin alkaa sattumaan. Enkä syö suklaata, koska mahaan alkaa sattumaan. Silti herkuttelen silloin tällöin ja aivan hyvällä omallatunnolla. En syö kolmea pussia karkkia salaa, vaan jotain ihan muuta aivan tietoisesti, jokaisesta suupalasta nauttien.

Kun mieleni tekee makeaa syön yleensä aina tuoreita taateleita. Miksi? Koska ne ovat vaan niin älyttömän makeita ja himo hellittää jo kolmannen taatelin kohdalla. Olen aikaisemminkin yrittänyt puhua aiheesta, että emme antaisi herkkuhimon yltyä liian suureksi möröksi päämme sisällä. Möröksi, joka hallitsee kaikkea elämäämme. Että arvomme ihmisenä ei perustuisi sille, olemmeko syöneet karkkia tai jäätelöä tällä viikolla. Tällainen ajattelumalli ei ole hyvästä. Kenenkään ihmisarvo ei ole riippuvainen siitä, onko karkkikoukussa vai ei.

On kuitenkin mahdollista muuttaa omaa käytöstään ja omaa makupalettiaan. On mahollista päästä eroon karkkikoukusta, jos vain haluaa. Ensin on muutettava omaa ajatteluaan ja toimintaa. Sitten homma alkaa sujumaan jouhevammin.

Yksi tapa oman toiminnan muuttamiseen on yksinkertaisesti se, että ei osta enää kotiin sitä karkkia, vaan joitakin terveellisempiä herkkuja. Toinen tapa on, että opettelee tekemään terveellisempiä herkkuja. Oman ajattelun muuttaminen on kuitenkin se ydin; karkkipussi ei hallitse sinua, annan sen ihan rauhassa köllöttää hyllyllä ja kurvaan itse hevi-osastolle himoitsemaan tuoretaateleita.

Hyvinvointivalmennus - kasvisruoka

Älä siis kiellä itseltäsi nautintoja, vaan muuta ajattelua siitä mikä on nautinnollista. Ja kuinka ruoka on nautinto, ei rangaistus. Tuoreet hedelmät, marjat, raakasuklaavanukkaat, hunajalla maustettu inkivääritee, täytetyt taatelit ja niin edelleen. Lista on loputon. Ja vaikka söisitkin kerran kuukaudessa karkkia, niin entä sitten. Ei se tee sinusta huonoa ihmistä.

Vaikka muuttaisit herkkuhetkiäsi, ei sinulla ole vaaraa suistua pakkomielteisen omenoiden mutustamisen puolelle, jos pidät suhtautumisesi ruokaan ja herkutteluun mahdollisimman mutkattomana. Voit syödä sellaisia asioita joista pidät, tilanteeseen sopivalla tavalla, tietoisesti nautiskellen ja mielellään ainakin välillä tehdä ruokailusta sosiaalisen hetken. Koska ruokahan on parasta seurassa, ei yksin seisaaltaan jääkaapin edessä syötynä salaa. Tunnesyöminen ja syömällä pään turruttaminen kannattaa tunnistaa ja asiat käsitellä.

Jep, mutta tämän luennon jälkeen itse reseptiin! Täytteen ainekset ovat suuntaa-antavat koska voit itse määärittää täytteen makeuden hunajan määrää säätämällä. Muista, että itse taateli on supermakea, joten keksitaikinan ei tarvitse olla niin makeaa. Nibsien määrää säätämällä saat päättää, kuinka paljon sattumia taikinassasi on! 🙂

SUKLAAHIPPUKEKSITAIKINA-TAATELIT

RESEPTI

Ainekset

10 tuoretaatelia (kivet pois)

2 rkl 100% maapähkinävoita

2-3 rkl mantelijauhoja

ripaus laadukasta suolaa

1 tl aitoa vaniljaa

1-2 rkl juoksevaa luomu hunajaa

1-2 rkl raakakaakaonibsejä

kookosmannaa ja saksanpähkinöitä koristeluun

Tee näin

  1. Ota taateleista kivet pois.
  2. Sekoita ”keksitaikina”kulhossa, eli maapähkinävoi, mantelijauho, suola, hunaja, vanilja ja raakakaakaonibsit. Lisää mantelijauhoja jos taikina ei ole tarpeeksi muotoiltavaa. Sen kuuluu olla tarpeeksi jämäkkää, että voit muotoilla siitä käsissäsi pieniä pötköjä.
  3. Muotoile taikinasta pieni pötkö ja sujauta se taatelin sisään. Sulje reunat. Tee kaikille taateleille täyte, sujauta taatelin sisään ja sulje reunat. (Jos taikinaa jää yli pyörittele siitä keksitaikinapalloja, nam!)
  4. Laita tarjoiluvadille ja koristele sulalla kookosmannalla (sulata vesihauteessa) ja rouhituilla sakasanpähkinöillä. Anna jähmettyä jääkaapissa 10 min.
  5. Nauti elämästä!

Lotta Lahti <3