Nyhtökaura-thaisalaatti

Seuraava postaus on tehty yhteistyössä kasviproteiinivalmisteita valmistavan suomalaisen yrityksen, Gold&Green Foods, kanssa.

Kokeilin pitkästä aikaa nyhtökauraa, koska ”maapalloa rakastavat proteiininlähteet” ovat lähellä sydäntäni. Samasta syystä haluan jakaa teille erittäin käyttökelpoisen reseptin, johon sopii mainiosti maustamaton nyhtökaura. Maustaton on siitä kätevä, että sen voi itse marinoida juuri haluamallaan tyylillä. No tällä kertaa minun teki mieli raikasta, suolaista ja juuri sopivan täyttävää thaisalaattia.

Olen tehnyt ja jakanut blogissa thai-inspiraatiosalaatteja aikaisemminkin, mutta pakko myöntää, että tästä tuli tähän mennessä paras. Jep, ihan tosi hyvä! Salaisuus on nyhtökauran pyörittely omassa mausteliemessä ennen paistinpannulla rapeaksi paistamista.

Mutta tämän kokeilun perusteella suosittelen kokeilemaan nudenyhtistä, jonka raaka-aineita ovat: Vesi, kaura 21 % (kauralese, täysjyväkaurajauho, kauraproteiini), herneproteiini 21 %, härkäpapuproteiini 11 %, rypsiöljy, jodioitu suola (0,5%). Proteiinia tuotteessa on 29,8 g/100 G elikkäs aika paljon. Ainut miinus tulee kuitupitoisuudesta, joka jää 2,2 %, kun esimerkiksi kidneypavussa kuituja on 12 %.

Täällä lisää tietoa: https://goldandgreenfoods.com/productcategory/pulled-oats/

NYTHIS-THAISALAATTI

4 annosta

Valmistusaika 30 minuuttia

AINEKSET

1 pkt nyhtökauraa (nude)

1 rkl soijakastiketta

1 rkl suomalaista luomu hunajaa

2 rkl oliiviöljyä

2 tl seesamiöljyä

kuivattua chiliä

murskattu valkosipulinkynsi

1 cm pätkä raastettua inkivääriä

1 rkl limemehua

Tee näin. Sekoita marinadin ainekset kulhossa ja lisää nyhtökauta joukkoon. Hiero marinadi nyhtökauraan ja jätä tekeytymään salaatin pilkkomisen ajaksi.

Salaatti

puolikas varhaiskaali suikaloituna

2 porkkanaa tikuiksi leikattuna

1 kurkku suikaloituna

1 puntti tuoretta korianteria

1 tuore chili

100 g keitettyjä riisinuudeleita

(uunissa paahdettua parsakaalia)

Kastike: 3 rkl soijakastiketta, 3 limen mehu, merisuolaa, 3 rkl suomalaista luomu hunajaa, 2 rkl seesamiöljyä, 2 valkosipulinkynttä raastettuna. Sekoita ainekset keskenään ja lisää joukkoon salaatin ainekset.

Paista marinoitunutta nyhtökauraa paistinpannulla noin 10 minuuttia oliiviöljyssä kunnes se alkaa olla hieman rapeaa. Tarjoile salaatin kanssa.

Täyttäviä salaattihetkiä!

Lotta

Lämmin veriappelsiinisalaatti

♥  Hei, olen Lotta ja olen rakastunut! Nimittäin veriappelsiineihin. Noihin punaisen-keltaisiin makean-raikkaisiin hedelmiin. Voih ja ah, miten ihania ne ovatkaan. Ensin söin niitä ihan muuten vaan sellaisenaan, mutta sitten päätin kokeilla yhdistää ne ”oikean” ruokaan.

Veriappelsiinisesonki jyrää siis vielä pienen hetken. Joten nyt oli hyvä aika meikäläisen kokeilla näitä kaunokaisia salaatissa. Koska ilma on kylmä, halusin salaattini lämpimänä. Ja tästä tuli loppujen lopuksi uusi suosikki! Ohitti siis aiemman suosikkini kermaisen kukkakaalipastan.

Alla resepti, jota suosittelen siis tekemään (jos vaikuttaa mieleiseltä) piakkoin, ennen kuin sesonki loppuu. 🙂

RESEPTI

Lämmin veriappelsiinisalaatti

Valmistusaika 30 min

2 annosta

Ainekset

2 dl kvinoaa (ennen kypsennystä)

2 avokadoa

4 veriappelsiinia

230 g kypsiä kikherneitä

puolikas kesäkurpitsa

1 valkosipulinkynsi

1 tl valkosipulijauhetta

1 tl kuivattua chiliä

1 tl + 1 tl sellerisuolaa

1 rkl luomu hunajaa

1 dl kaurajugurttia

tl omenaviinietikkaa

1 veriappelsiinin mehu

2 rkl + 1 rkl luomu extra neitsyt oliiviöljyä

kourallinen kuorittuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä

(Tuoretta minttua)

Tee näin

Tee ensin kastike. Mittaa astiaan 1dl kaurajogurttia, puolikkaan veriappelsiinin mehu, tl omenaviinietikkaa, 1rkl oliiviöljyä, 1rkl hunajaa, 1tl sellerisuolaa, tuoretta hienonnettua minttua ja yksi valkosipulinkynsi raastettuna. Sekoita ja jätä maustumaan.

Huuhtele  2dl kvinoaa huolellisesti. Keitä se pakkauksen ohjeen mukaan. Pese kesäkurpitsa ja vedä siitä kuorimaveitsellä soiroja. Säästä huokoinen keskiosa ja käytä smoothiessa. Valuta ja huuhtele siivilässä kikherneet. Lämmitä pannulla 2rkl oliiviöljyä ja laita kikherneet ja kesäkurpitsasoirot pannulle. Lisää 1tl sellerisuolaa, 1tl valkosipulijauhetta ja 1tl kuivattua chiliä. Paista keskilämmöllä välillä sekoittaen noin 10 minuuttia.

Kuori veriappelsiinit kalvottomiksi veitsellä ja leikkaa renkaiksi. Kuori ja viipaloi avokadot. Kuori ja rouhi pähkinät.

Levitä tarjoilulautaselle kypsä kvinoa, paistetut kesäkurpitsat ja kikherneet, avokadot ja veriappelsiinit. Sekoita varovasti. Ripottele päälle pistaasipähkinät ja tuoretta minttua. Tarjoile jogurttikastikkeen kanssa.

Kasvisruokareseptit

Nauti ystävän kanssa tai syö koko setti yksin niin kuin minä. Ooops.

Lotta

 

Kesän salaatti – Juhannusmenu vol. 1

Seuraava salaatti on siitä ihana, että siinä on käytetty paljon makeita hedelmiä sekä tuoreita vastustamattomia suomalaisia mansikoita. Tätä makeutta tasapainottamaan on valittu suolaisia elementtejä, kuten feta- ja vuohenjuustoa, kalamata-oliiveja sekä aurinkokuivattua tomaattia. Jotta salaatti kuitenkin pysyisi raikkaana koreilee pääraaka-aineena varhaiskaali. Värejäkin ruoasta löytyy. On vihreää, oranssia ja punaista. Vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Proteiinia löytyy paahdetuista kikherneistä ja rasvaa esimerkiksi avokadosta ja oliiviöljystä.

Resepti on helppo ja tekemiseen meni minulta yksin tunti. Tällaista reseptiä on hauskempi kokkailla yhdessä (esimerkiksi illanvietossa tai perheen kanssa), jolloin jokaiselle voi antaa oman tehtävän. Yksi tekee salaatin, toinen nektariinit, kolmas kikherneet ja neljäs uunijuurekset. Tehtävät voi jakaa niiden haasteellisuuden perusteella. 🙂 Tehkää salaattia vaikka juhannuksena, jolloin nektariinien ja uunijuuresten kypsennyksen voi tehdä grillissä.

Juhannuksen hedelmäinen herkkusalaatti

4 annosta

Valmistusaika noin 60 minuuttia

Ainekset

Vihersalaatti

Puolikas varhaiskaali

3 kevätsipulia

puolikas kesäkurpitsa

1-2 avokadoa

2 pärynää

100 g fetajuustoa

6 tuoretta suomalaista mansikkaa

3 rkl oliiviöljyä, 1 tl luomuhunajaa ja 2 rkl omenaviinietikkaa, suolaa ja pippuria

Uuninektariinit

5 nektariinia

pötkö vuohenjuustoa

luomuhunajaa, suolaa ja mustapippuria

Uunijuurekset

Valitsemiasi juureksia, kuten porkkanoita ja punasipulia

oliiviöljyä ja suolaa

Uunissa paahdetut mausteiset kikherneet

Säilykekikherneitä

Oliiviöljyä, suolaa, 1/2 tl currya ja kuivattua chilijauhetta

Lisäksi

aurinkokuivattuja tomaatteja ja kalamata-oliiveja

Valmistus

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Tee ensin uunijuurekset. Kuori porkkanat ja sipulit. Pilko ne haluamiksesi paloiksi ja laita uunipellille. Valuta päälle oliiviöljyä ja rouhi merisuolaa. Sekoita. Laita uuniin. (Paahda noin 30-40 minuuttia)

Tee sitten salaatti. Sekoita öljy, etikka, hunaja, suola ja mustapippuri kulhon pohjalle kastikkeeksi. Pilko sekaan kaali, kesäkurpitsa, sipulit ja kuoritut päärynät. Sekoita. Halkaise avokadot, poista niistä kivet ja pilko salaatin joukkoon. Sekoita varovasti. Murustele lopuksi päälle feta ja pilko mansikat päälle.

Huuhtele kikherneet ja kuivaa ne kunnolla. Levitä uunipellille ja valuta päälle oliiviöljyä pari ruokalusikallista. Lisää mausteet ja sekoittele tasaisesti mausteöljyseos kikherneisiin. Laita uuniin paahtumaan. (Paahda 20 minuuttia)

Pese nektariinit ja halkaise ne. Poista kivet ja laita uunipellille leivinpaperin päälle kuori alaspäin. Leikkaa jokaisen päälle pala vuodenjuustoa ja valuta päälle hunajaa, rouhi pippuria ja suolaa. Laita viimeisenä uuniin. (Paahda 5-10 minuuttia)

Kun olet ottanut kaikki kypsennettävät ruuat uunista (tai grillistä) aseta kaikki tarjolle lisukkeiden kanssa. Jokainen kasatkoon sellaisen setin, että silmät pyörii päässä!

Ihanaa kesää kaikille!

Lotta Lahti <3

Ihanan raikas thai-nuudelisalaatti viikonlopun herkkuhetkiin (Äitienpäivämenu vol 2.-lounas)

Tiedättekö sen tunteen kun joskus tekee mieli jotain ihanan raikasta ruokaa? Sellaista josta tulee vaan ihan älyttömän hyvä mieli. Tämä salaatti on juuri sellainen. Se on saanut makupalettinsa Aasiasta, mikä tarkoittaa, että salaatti maistuu happamalta, raikkaalta ja hieman makealta samaan aikaan.

Tämä salaatti sopii hyvin kevääseen, koska siinä käytetään varhaiskaalta, joka on nyt jo hyvää ja edullista. Salaatin salaisuus on sen kastikkeessa, joten älä säikähdä kastikkeen raaka-ainelistaa. Se on ainut ”monimutkainen” osuus reseptissä. Jos et pidä jostain raaka-aineesta, esimerkiksi valkosipulista tai soijakastikkeesta jätä se pois. Mutta anna tälle reseptille mahdollisuus. Se on nimensä mukaisesti ihana!

Älä pelkää käyttää laadukasta merisuolaa tässä reseptissä. Tuoreessa raakaruuassa ei ole piilosuolaa, joten suolaa voit käyttää maustamiseen huoletta. Suola antaa salaatille luonnetta ja irrottaa vihanneksista nestettä, joka tekee salaatista mehukasta. Huom. muista, että soijakastike on myös suolaista ja tietenkin suolaa on helpompi aina lisätä kuin ottaa pois! Tärkeintä on balanssi suolaisen, makean, kirpeän, tulisen ja raikkaan välillä. 🙂

Joten nyt, kun mietit mitä söisit viikonloppuna, miten olisi tämä salaatti? Viikonlopun ruokia ostaessasi muistat ostaa (tai tarkista että kaapistasi löytyy valmiina) varhaiskaalta, täysjyväriisinuudeleita, valkosipulia, kurkkua, porkkanaa, retiisiä, chiliä, oliiviöljyä, hunajaa, soijakastiketta, limeä, avokadoa, cashewpähkinöitä, (seesamiöljyä ja inkivääritahnaa), merisuolaa ja lisukkeeksi tofua, luomu kananmunia tai jokiravun pyrstöjä.

PSST. Tämä salaatti voi maistua myös äideille osana äitienpäivälounasta. <3 (Ainakin allekirjoittaneelle äidille)

Valmistusaika 30-45 minuuttia

Annokset 4

Ainekset

Kastike

4 valkosipulinkynttä

kolme ruokalusikallista soijakastiketta

puoli desiä oliiviöljyä (käytä laadukasta kylmäpuristettua!)

1-2 limen mehu puristettuna

1 tuore chili (ilman siemeniä) tai teelusikallinen kuivattua

1 rkl hunajaa

merisuolaa myllystä

(puoli tl seesamiöljyä ja pieni nokare tuoretta raastettua inkivääriä tai inkivääritahnaa)

Salaatti

1 varhaiskaali

Neljä levyä täysjyväriisinuudeleita

4 porkkanaa

1 kurkku

2 avokadoa

2 dl cashewpähkinöitä

pussi retiisejä

Lisäksi

Paistettua tofua, kananmunaa tai jokiravunpyrstöjä

Valmistus

Tee ensin kastike. Pilko valkosipuli pieneksi ja raasta keskisormen pään kokoinen inkivääripala isoon kulhoon (tai käytä tahnaa). Lisää joukkoon öljy(t), soijakastike, limenmehu, hunaja, suola ja chili. Sekoita hyvin. Maistele. Kastikkeen pitäisi olla valkosipulista, makeantulista ja kirpeää. Säädä makeutta ja suolaisuutta oman makusi mukaan suolalla ja hunajalla. Jätä kastike kulhoon odottamaan salaattiaineksia.

Keitä nuudeleita noin minuutti, valuta ja huuhtele kylmällä vedellä, jotta kypsyminen pysähtyy.

Leikkaa varhaiskaali ohuiksi suikaleiksi ja heitä kastikkeen joukkoon. Pese kurkku ja pilko se suikaleiksi tai tikuiksi ja heitä sekaan. Tee kuoritusta porkkanasta pitkiä suikaleita (tai leikkaa veitsellä tikuiksi) kuorimaveitsellä salaatin joukkoon. Pese retiisit ja pilko ne haluamallasi tavalla. Sekoita nuudelit salaatin joukkoon. Rouhi päälle hieman suolaa. Sekoita. Anna maustua 10 min.

Paista haluamasi lisukkeet pannulla rapeaksi ja herkulliseksi. (Jos käytät ravunpyrstöjä varo, että et ylikypsennä) Annostele salaatti ja lado päälle cashewpähkinöitä, avokadoa ja valitsemaasi lisuketta. Tarjoa tuoreiden limelohkojen ja merisuolan kanssa!

Raikkaita ja rakkaita salaattihetkiä!

Lotta Lahti <3