Lopeta laihduttaminen

Liian laiha, liian lihava, laiha läski, liian lihaksikas, liian pieni peppu, liian iso peppu… ja niin edelleen. Näin me monesti puhumme joko itsestämme tai jostakin toisesta ihmisestä. Entä jos ihan jokainen meistä olisi hyvä, riittävä ja kaunis. Ihan jokainen. Just sellaisena kun on.

Oma syömishäiriö

21-vuotis syntymäpäiväni tienoilla terveydenhoitaja määräsi minut painontarkkailuun. 168 cm pitkänä naisen alkuna painoin 48 kiloa. Jokainen leipäpala oli viholliseni ja sain henkistä tyydytystä nälän tunteesta. Ruokavalioni koostui raaoista juureksista ja sokerittomista karkeista. Jokainen päiväni oli taistelua kaloreita vastaan. ”Söin 50 kaloria, nyt minun pitää tehdä kaksikymmentä vatsalihasta!”Olin siis ihan pihalla.

Tämä ei näkynyt ulospäin selkeästi. Pelasin lentopalloa, opiskelin sosionomiksi ja hoidin hommani normaalisti. Mikä oli pahasti pielessä, oli se, että inhosin omaa kehoani. Lihominen oli kamalin asia mitä voisi tapahtua. Painonihan määritteli arvoni ihmisenä.

Jälkikäteen ajateltuna, minulla oli syömishäiriö. Vääristynyt suhde ruokaan ja omaan kehoon sekä ailahtelevainen, turvaton parisuhde aiheuttivat minun kohdallani sen, että lopetin syömisen. Kaltaisiani tapauksia on paljon. Joko lopetetaan syöminen tai kärsitään pakko-oksentamisesta ja ahmimisesta. Ja kärsitään päivittäin syyllisyyttä liittyen ruokaan ja ravintoon. Syyt ovat moninaiset.

Syömishäiriöliitto määrittelee syömishäiriön psykosomaattiseksi kehon ja mielen sairaudeksi. Syömishäiriöiden taustalla on usein psyykkistä pahoinvointia, joka ilmenee henkilön toiminnassa ruoan ja ravinnon ympärillä. Usein myös käsitys omasta itsestä ja omasta kehosta on vääristynyt.

Syömishäiriöllä on monet kasvot. Se ei aina näy ulospäin ja sitä sairastava voi tehdä kaikkensa peittääkseen tilansa. Häpeän tunne on valtava. ”En pysty kontrolloimaan itseäni.” ”Nyt en ainakaan kelpaa.” ”Olen ruma.”

Nykyään en tiedä kuinka paljon painan. Sillä ei ole merkitystä. Minä olen kaunis just näin. Liikunta ja hyvä ravinto antavat keholleni voimaa ja energiaa. Niiden merkitys ei liity kohdallani painoon tai kehonmuokkaukseen vaan jokapäiväiseen jaksamiseen.

Kehoni on minulle hyvä. Se on antanut minulle kolme ihanaa lasta ja se jaksaa hoitaa heitä joka päivä. Kehoni on se, jossa minä asun koko elämäni. Haluan kohdella sitä hyvin. Olla armollinen, syödä hyvin ja muistaa välillä relata.

Sinä kelpaat.

Kirjoitan paljon hyvinvoinnista, terveellisestä ruoasta ja liikunnasta. Tärkein asia on kuitenkin se, mitä korviemme välissä tapahtuu. Mitä me ajattelemme itsestämme. Millainen kehonkuvamme on? Puhuuko sisäinen äänemme kannustavasti vai lyttäävästi?

Entä millainen yhteiskunnallinen ilmapiiri ulkonäön ja hyvinvoinnin ympärillä vallitsee? Arvostelemmeko toisia ihmisiä heidän ulkonäkönsä vuoksi? Millaisen roolimallin lasten ja nuorten kanssa toimivat (opettajat, valmentajat, ohjaajat) ja vanhemmat antavat? Onko toisten tai itsensä ulkonäön arvosteleminen normaalia? Vai vallitseeko yhteisöissä lämmin ja hyväksyvä ilmapiiri, jossa ihmisen koolla tai muodolla ei ole merkitystä?

Olen hyvin iloinen siitä, että positiivisesta kehonkuvasta ja rennosta suhtautumisesta ihmiskehoon on tullut uusi ”juttu”. Koska se on iso osa sitä pysyvää hyvinvointia. Muhkuramanifestit ja vaakakapinat osaltaan tuovat esiin viestiä siitä, että on ok olla ihan minkäkokoinen vaan.

Hyvinvointi seuraa itserakkautta

Hyvinvointi lähtee aina itsensä arvostamisesta ja rakastamisesta. Jos lähdet elämäntapamuutokseen sillä mentaliteetillä, että tulet onnelliseksi kun laihdutat 5 kiloa, voin sanoa 99% varmuudella, että se 5 kiloa ei tee sinusta onnellisempaa.

Itsearvostuksemme, itsetuntomme ja kykymme rakastaa itseämme ovat avainasemassa hyvän elämän, tasapainon ja hyvinvoinnin kohdalla. Hyvinvointi seuraa aina ihmistä joka rakastaa itseään. Termi itserakkaus ei ole negatiivinen asia, vaan tila johon kannattaa pyrkiä. Ihminen, joka rakastaa ja arvostaa itseään on huomioonottava ja kannustava. Niin itseä kuin toisia kohtaan.

Lopeta siis laihduttaminen. Milloin laihduttamisesta on ollut jotakin hyötyä? Kuinka monta vuotta sinä olet elämästäsi laihduttanut? Pohtinut painoasi? Toivonut olevasi toisen kokoinen tai muotoinen? Onko se johtanut johonkin hyvään? Voisiko tavoite olla jokin muu, kuin se viisi kiloa?

Voisimmeko jo alkaa keskittyä muihin asioihin kuin vaa´an tuijottamiseen? Hyvinvointiin, tasapainoon, elämänlaatuun, riittävään lepoon, sosiaalisiin suhteisiin, hyväksyntään, kehon kuuntelemiseen, mielen rauhoittamiseen, kannustamiseen… Normaali, terve paino voi hyvinkin olla tasapainoisen elämän sivutuote ei päätavoite.

Lopetetaanko yhdessä muiden sekä oman ulkonäön arvosteleminen ja negatiivinen kommentointi? Keskitytään siihen mikä meissä on hyvää ja kaunista.

Mitä asioita kehossasi rakastat?

Mikä tekee sinusta kauniin?

Niitä on rutkasti enemmän kun uskallat myöntää.

Älä siis syö terveellisesti terveytesi kustannuksella. Hyvinvointisi ei löydy puntarilta. Se löytyy ennen kaikkea hyväksynnästä.

Lotta Lahti